Tammikuun
alkupuolella aloin kuntoilemaan. Painoni tippui huimaa vauhtia ja
kuntokin siinä samassa kohentui. Vaattetkin alkoivat taas mahtua
ylleni. Maaliskuussa tein itselleni haasteen juosta 100 päivässä
1000 kilometriä. Nyt olen ylittänyt haasteen puolivälin. Tässä
hieman tuntemuksia alkuvuoden menostani.
Alkuvuodesta
aloitin pitkästä aikaa taas kuntoilun. Se mistä päätökseni
siihen syntyi, en tiedä. Ehkä se oli ärsyyntyneenä tekemäni
päätös, että alan liikunnalla poistamaan pahaa oloani, ehkä ne
muutamat ylimääräiset kilot alkoivat ärsyttämään. Vaattetkin
taisivat kiristää, ehkä se oli hetkellinen aivohäiriö. Häiriö mikä laittoi minut juoksemaan ja
nostelemaan kahvakuulia. Tiedä häntä, mutta nyt ollaan kuitenkin
siinä vaiheessa, että liikunnasta on taas tullut minulle
päivittäinen asia josta saan mielihyvää. Nyt se on yksi osa
elämänmuutostani.
Hämärästi
muistan Tammikuun alkupuolella nousseeni vaakaan, vaaka näytti
silloin lukemaa 92.6kg. En ollut koskaan painanut niin paljoa.
Maaliskuun loppuun painoni oli tippunut jo noin 10 kiloa. Tänään 11 pv. Toukokuuta, vaaka näyttää lukemaa
80.6kg. Painoa siis tippunut yhteensä mukavat 12 kiloa. Sen eteen on
kyllä tehty työtäkin. Painoni näyttää nyt ainakin hetkeksi
tasoittuneen näihin lukemiin.
Maaliskuun
loppupuolella tein itselleni haasteen, 100 päivää / 1000
kilometriä. Olen pysynyt tavoitteessani ja näillä näkymin haaste
tulee onnistumaankin. Ensimmäisten päivien aikana olo oli kuin
varsalla, joka pääsee talven jälkeen ensimmäisen kerran
laitumelle. Intoa oli juosta, vaikka vauhti ei päätä huimannut.
Juoksin, kävelin, juoksin ja taas kävelin. Kuntoni ei
yksinkertaisesti riittänyt juosta pidempää matkaa kerralla.
Juokseminen oli epämiellyttävää, raskasta etenemistä läskien löllyessä.
Kuukausi
sitten lonkat vihoittelivat eikä nilkatkaan olleet täysin
kunnossa. Nyt murheet ovat kuitenkin tasoittuneet ja viisi kilometriä
menee alle 25 minuutissa. Juokseminen on kevyempää ja rullaa jo
aika hyvin vaikka ei se vieläkään mitään lentoa ole. Suunta on
kuitenkin oikea. Nyt varsamainen intoni on tasaantunut, menosta on
tullut enemmänkin junamaista. Lähden juoksemaan ja palaan takaisin
juosten. Kuntoni on selkeästi kohentunut mikä on ollut ilo huomata.
Fat
bikella olen yleisesti polkenut noin 20-30 kilometrin lenkkejä,
muutamia 60-70 kilometrin polkaisuja. Alkuun jalat olivat hapoilla,
ensimmäisen pidemmän lenkin jälkeen muusina. Polkaisuni ovat kuitenkin muuttuneet
kevyemmiksi ja nautin pyöräilystä. Nyt kelien pikkuhiljaa
parantuessa, polkaisunikin tulevat pidentymään.
Mikä
on väliaikaraportin tulos: Olen tänään tyytyväisempi siihen,
minkä kuvajaisen peili antaa. Koen olevan energisempi ja
sporttisempi, mieleni on hieman valoisampi. Enää ei ole oloa, että
pyörinkö vai kierinkö kun kuljen eteenpäin. Miestissit eivät
enää hölsky juostessa. Vaatteet mahtuvat paremmin päälle eikä
ne farkutkaan enään kiristä. Itsetuntoni on ehkä hieman
kohentunut samoin myös Aerobinen kuntoni. Jaksan huomattavasti
enemmän toistoja kuin aikaisemmin. Juokseminen, pyöräileminen ja
ylipäätänsä liikkuminen on paljon kevyempää, helpompaa ja
irtonaisempaa kuin alkuun.
Olen
onnellinen siitä mahdollisesta aivohäiriöstä, joka eräänä Tammikuun pimeänä
iltana päähäni tuli. Onnellinen siihen ärsytyksen oloon, hetken mielijohteeseen,
joka laittoi minut taas liikkumaan.
