Kesä 2017, Vol 4.1 Seitsemisen Kansallispuisto
marraskuuta 16, 2017
Heräsin
ensimmäisen kerran jo aamun kuuden aikaan. Kävin ulkona
haistelemassa minkälainen päivä olisi tulossa, taivas oli pilvetön
ja kaksi vesilintua lensi korkealla vasten sinistä taivasta. Oli
vielä hieman viileä ja kostea keli, lammen pinnassa oli paikoin
usvaa. Hetken aikaa istuskeltuani suurehkon kiven päällä, telttani
vieressä, päätin vielä jatkaa unia. Kömmin takaisin telttaan ja
vielä lämpöiseen makuupussiini.
Noustuani
myöhemmin uuteen päivään, todettuani teltan palvelleen hyvin yön,
sytytin nuotion ja söin kevyen aamupalan. Kävelin koiran kanssa
pienen aamulenkin, taivaalle oli jo kertynyt hieman pilviä mutta
ilma oli jo lämpöisempi, muita ihmisiä ei ollut liikkeellä.
Palasin leiripaikalle suunnittelemaan mitä tänään tekisin. Päätin
pikaisesti lähteä käymään ihmisten ilmoilla, isovanhempieni
haudalla, jotka jo pitkään ovat maanneet Kurun hautausmaalla. Kävin
hakemassa kyläkaupasta kukkasen, jonka vein haudalle. Haudalla
mieleeni virtasi useita kivoja muistoja mutta samalla mieleni valtasi
ikävä. Hautausmaan hiljaisuudesta palasin takaisin erämaan
hiljaisuuteen.
Istuskellessani
nuotiopaikalla napsauttaen päivän ensimmäisen ja toisen
virvoitusjuoman, päätin lähteä katsastamaan Liesjärven
leiripaikan, missä eilen en käynyt. Osa Liesjärvestä ei enää
kuulu Seitsemisen Kansallispuiston alueeseen. Maastokuvioiseen
rinkkaani pakkasin tarvittavat eväät ja tarvikkeet. Heitin rinkan
selkääni, kiinnitin koiranhihnan lannevyöhön ja lähdimme kohti
uusia seikkailuja. Ulkona tarkeni olla hyvin T-paidalla ja
shortseilla.
Lähdin
kävelemään samaista polkua kohti Lieslampea, jota pitkin eilen jo
kävelin. Ohitin samaisen Hiittenhautakankaan, jonka korkeat männyt
näyttivät yhtä ylväiltä kuin eilenkin. Pysähdyin katsastamaan
lähteen, joka sijaitsee Hiitteenkankaalla. Seitsemisen
kansallispuiston alueella on muutamia kaivoja sekä kyseinen lähde.
Juomavedet ovat juomakelpoisia, osan kaivon vesi on syytä kuitenkin
puhdistaa ennen juontia, samoin kuten myös järvien, jokien ja
purojen sillä veden laatu vaihtelee alueittain.
Matkatessani
hyväpohjaista kangaspolkua saavuin Kangaslammelle, jossa eilen
olleita joutsenia ei enää näkynyt. Lieslammelta jatkoin matkaani
kohti Liesjärveä. Kävelin pitkin lammen rantaa, lammen toiseen
päähän asti, jossa lampi muuttuu kapeaksi joeksi. Veden pinnan
alla vesi virtaa hiljalleen, tuudittaen kasvillisuuden kevyeen
liikkeeseen. Täälä silmiini kantautuivat ensimmäiset merkit
majavista. Liesjoen kumpaakin puolta reunustivat kalvetut puunrungot,
jotka törröttivät maasta ikäänkuin teroitetut ansakepit. Olisi
siinä näkemistä kerrakseen, kun majava talttahampaillaan katkaisee
kymmensenttisen puun kymmenessä-viidessätoista minuutissa.
Jatkoin
matkaani kohti synkkää metsää, jota koristivat suuret ja
paksurunkoiset kuuset. Matkaa oli kiva tehdä, sillä tänä vuonna
hyttysiä ei ole niin paljoa kuin edellisenä kesänä. Saavuin
Liesjärven leiripaikalle, joka oli maisemaltaan ja sijainniltaan
kuitenkin pienoinen pettymys. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että
olin ainoa retkeilijä alueella ja siitä, että olin juuri nyt
täälä. Leiripaikalla puut olivat päässet vähiin, joten
turvauduin keräämiini käpyihin ja maassa lojuneisiin oksiin.
Sytytin nuotion, tein maittavan ruoan sekä itselleni, että
koiralleni. Hyvin nautitun ruoan ja juomien, nyt oli vain kiva istua
ja nauttia olemisesta.
Hetken
istuminen vierähti nopeasti kolme tuntiseksi ja oli taas aika jatkaa
matkaa. Ajoitus oli täydellinen, koska sillä hetkellä kun sain
rinkkani selkään, leiripaikalle saapui uudet retkeilijät. Jatkoin
matkaani kohti Käsikivenkangasta sekä Tasainenkangasta. Maisema
muuttui hyvinkin nopeasti synkästä kuusimetsästä kuivemmaksi
kangasmaastoksi, jossa hieman kitukasvuiset männyt taistelevat
elämästään.
Palasin
jo kulkemaani reittiä takaisin Soljastenkankaalle. Kiersin vielä
Saari-Soljasen reitin, matkalla sain ihastella suomalaista suoluontoa
ja sen monimuotoisuutta. Soljasten suoalue on yksi laajimmista
luonnontilaisista suoalueista Seitsemisen kansallispuitossa.
Kuljettuani hyväkuntoista polkua, saavuin Jaulinnevan
katselulavalle. Täälä istuin, nautin karusta avosuomaisemasta ja
sen ihanasta tuoksusta. Hiljalleen jatkoin matkaani kohti
asemapaikkaani, sillä mihinkään minulla ei ollut kiire.
Leiripaikalle
saavuttuani, kaikki tavarani olivat niinkuin lähtiessänikin. Toiset
retkeilijät olivat pakanneet tavaransa ja lähteneet pois. Sain taas
olla yksin, nauttia yksin olemisesta jota tältä reissulta lähdin
hakemaankin. Eiliseltä oli jäänyt illaksi vielä kasa puita, joten
puutöitä ei kauheasti tarvinnut enää tehdä. Illan viilentyessä
ja pimentyessä, valmistin jälleen kerran maittavan aterian kera
maittavien juomien. Loppuillan istuin rätisevän, lämmittävän
nuotion ääressä tekemättä yhtään mitään. Olin vain ja nautin
maailman kauneimmasta äänestä, hiljaisuudesta. Tätä ääntä,
jota nyt ei edes kuikkien kauas kantavat äänet rikkoneet.
Heräsin
jälleen kukonlaulun aikaan. Aamu oli pilvinen, viileähkö ja
kostea. Yöllä ei ollut kuitenkaan satanut, vaikka niin olisi voinut
luulla. Hetken aikaa katselin lammen pinnassa hiljalleen leijuvaa
usvakerrosta. Mieleeni tuli lapsuudesta kauhutarina, jonka veljeni
minulle kertoi. Olin vielä väsynyt, palasin takaisin teltaan ja
jatkoin uniani lämpöisessä makuupussissani, koira vieressäni.
Myöhemmin ylös noustessani, oli aika valmistaa kevyt aamupala,
tyhjentää leiri ja suunnata takaisin ihmisten ilmoille, joka ei
tälläkään kertaa hurraa huutoja minussa aiheuttanut.
0 kommenttia