Kesä 2017 Vol. 2.0, Route 66
elokuuta 25, 2017
Illalla
15. Toukokuuta vielä mietin, minne aamulla Fatbikella lähtisin.
Mietin mielenkiintoisia eri reittivaihtoehtoja, lopulta päätin
lähteä katsomaan, miltä keväinen Ruovesi näyttää. Oli luvattu
kevään ensimmäinen lämmin päivä ja mies intoa täynnä.
Toukokuun
16:sta aamu valkeni upeassa, keväisessä auringon paisteessa.
Heräsin virkeänä, linnut lauloivat. Kylmän kevään takia puissa
ei kuitenkaan vielä nuppuja ollut, lumi sentään oli jo sulanut.
Söin tukevan aamiaisen, pakkasin pyörääni tarvikkeita, joita
saattaisin tarvita matkalla. Puin päälleni lämmintä vaatetta,
sillä aamu oli auringonpaisteesta huolimatta hieman kolea. Täytin
vesipulloni ja kello 9:50 nousin pyörän selkään ja matka kohti
Ruoveden kaupunkia alkoi.
Ensimmäiset
kilometrit ajoin hiekkatiellä joka yön jäljiltä vielä kostea.
Ajoin suunnattoman hiljaa, sillä en halunnut heti ensimetreillä
kurastaa selkääni takarenkaasta lentävästä kurasta. Päästyäni
asfalttitielle pystyin nopeuttamaan matkantekoani, jota vain
vastaantulevien rekkojen kova ilmavirta ajoittain hidasti.
Liikennettä oli jo paljon. Ajoin vastaantulevien pientareella, sillä
en halua ajaa niin, että autot tulevat takaa ohitseni. Aloin
polkiessani seuraamaan autoilijoiden käyttäytymistä. Nähdessään
pyöräilijän, useimmat autoilijat antavat hyvin tilaa
pyöräilijälle, rekkakuskit eritoten. Huomasin kuitenkin, että
taksit harvemmin antavat tilaa, he vain ajoivat kaistallaan
välittämättä pyöräilijästä. Mieli oli virkeä ja matkanteko
oli kevyttä, sillä ilmassa ei ollut juuri tuulenvirettäkään.
Jätettyäni
Oriveden pölyt taakseni ja suunnaten kohti Ruovettä, autojen määrä
väheni ja oli miellyttävämpää polkea. Hirsilästä käännyin
Suomen Route 66:lle. Kantatie 66 on Orivedeltä, Virtain kautta
Lapualle kulkeva kantatie. Tielle tulee yhteensä pituutta noin
180km. Jo parin kilometrin polkaisun jälkeen maisema muuttuu
kauniiksi kangasmaastoksi. Tien kummallakin puolella seisoo korkeita,
ylväästi seisovia mäntyjä upeassa kangasmaastossa. Tietä on hyvä
polkea, sillä liikennettä on vähän, asfaltti on hyvää eikä
isompia ylämäkiäkään juuri ole.
Poljettuani
jo jonkun aikaa saavuin kohtaan, jossa on syvä rotko. Näin pohjalla
auton raadon. Jätin pyörän tienviereen ja kävelen pohjalle
ottamaan autosta valokuvia. Auto on seissyt jo vuosikymmeniä rotkon
pohjalla, sen verran ajan hammas on siihen purrut. Noustessani mäkeä
ylös olen astua kevät auringossa lämmittelevän kyyn päälle.
Yritän tehdä käärmeen kanssa lähempää tuttavuutta, mutta kyy
on toista mieltä asiasta ja luikertelee piiloon. Hypättyäni pyörän
selkään seuraani liittyy iäkkäämpi mies joka kertoo olevansa nyt
kevään toista kertaa pyörän selässä. Mies ihmettelee pyöräni
isoja renkaita. Poljemme ja vaihdamme kuulumisia muutaman kilometrin
matkan ennen kuin tiemme erkanevat toisiin suuntiin. Maisema pysyy
edelleen pääsääntöisesti kangasmaastona.
Saavun
Kallenaution Kestikievariin joka on Juupajoella Hyytiälässä
sijaitseva kestikievarimuseo. Pysähdyn tienvarteen ottamaan taloista
valokuvia. Sisälle en kuitenkaan mene. Osa paikalla olevista
taloista on peräisin 1700-luvulta. Kallenautiossa on ollut asuintalo
jo 1600-luvulla. Kuvat otettuani, syön pienen evään ja juon vettä.
Samalla mieleeni virtaa ajatuksia, että millaista täällä on ollut
asua 1600-1700 luvuilla, keskellä ei mitään. Ajat ovat niin
muuttuneet.
Jatkan
matkaa ja jo muutaman kilometrin päästä saavun Siikanevalle, jossa
aikaisemmin on tullut käytyä. Siikaneva on Pirkanmaan suurin
yhtenäinen suoalue ja maakunnan tärkein soidensuojelukohde.
Siikanevalla on aikoinaan ollut myös lentokenttä. 1930- luvulla
kenttää käytettiin varalaskupaikkana, toisen maailmansodan aikana
kenttä oli Suomen Ilmavoimien käytössä sekä Ilmasotakoulu käytti
sitä koulutuskenttänä. Sotien jälkeen kenttä toimi
siviilikäytössä, kentällä pidettiin mm. useita purjelentoleirejä
1950- luvulla. Kentästä kaavailtiin 1950- luvun lopulla Ilmavoimien
suihkuhävittäjille tukikohtaa. Nämä toteuttamattomat suunnitelmat
johtivat siihen, että Siikakangas oli yksi Yhdysvaltain/Naton
suunnittelemista ydiniskukohteista Suomessa 1950- luvulla, koska
kentän epäiltiin päätyvän Neuvostoliiton ilmavoimien käyttöön.
Alueelle on pystytetty lentokenttätoiminnan ja lentovarikon
muistoksi muistomerkki.
Ohitan
siikanevan pysähtymättä ja saavun jo hetkenpäästä
Ryövärinkuopalle joka on pieni luonnonsuojelualue, ihastuttava
pieni keidas keskellä karua metsikköä. Ryövärinkuopan nimi on
tarinan mukaan saanut nimensä maantierosvoista, jotka väijyivät
maantien kulkijoita piilossa syvän rotkon uumenissa.
Kansalliskirjailijamme Zacharias Topeliuksellekin ryövärinkuoppa
on tuttu paikka, kuten edellä mainittu Kallenaution kestikievarikin
jossa 1830- luvulla nuori kirjailija useasti vieraili. Istuskelen
hetken Ryövärinkuopalla ja juon vettä. Ajatuksiini tulee
väkisinkin mielikuvia muinaisista maantierosvoista. Nyt kuitenkaan
rosvoja ei näy, minne lienee menneet. Jatkan matkaa.
Saavun
Jäminkipohjaan joka on rakennettu peltojen keskelle. Mieleni valtaa
suuri apeus. Kuinka jostain paikasta voidaan rakentaa niin ankea ja
tylsännäköinen paikka kuin Jäminkipohjan keskustasta. Kaunis
maalaismaisema on pilattu pystyttämällä keskelle peltoa muutamia
pahvilaatikon muotoisia, harmaita kerrostaloja. Olisi kiva tietää,
mitä rakennukset hyväksynyt henkilö on ajatellut ja mikä on ollut
taloja suunnitelleen arkkitehdin visio. Kummatkin ovat olleet
ilmeisen päihtyneitä, selvinpäin tällaistä munausta ei
varmaankaan olisi tapahtunut. Jatkan äkkiä matkaan pois tästä
ankeudenpohjasta. Hetkenpäästä, jo pahimmat järkytykset
selättäneenä, pysähdyn pellon reunaan, kauniiseen
maalaismaisemaan syömään evästä. Jäminkipohja on jo lähes
unohtunut.
Ruovedelle
on enää matkaa noin 10 kilometriä. Kevyesti ja rauhallisesti
polkien, nauttien kevätsäästä saavun Kautunvuolle, Kautun
kanavalle. Kanava rakennettiin vuosina 1884-1885. Kanavan pituus on
160 metriä sekä syväys 2.4 metriä. Alunperin kanavassa oli
kääntösilta, mutta se on nyt korvattu kiinteällä sillalla.
Hetken aikaa katselen korkealta sillalta maisemia, pitkälle
järvenselälle. Nyt viimeistään Jäminkipohjan ankeus on unohtunut
mielestäni. Jatkan matkaa, ohitan vanhan huoltoaseman, joka edelleen
henkii vanhanajan henkeä ja jo pikaisesti saavunkin Ruoveden
keskustaan.
Suuntaan
kohti paikallista elintarvikemyymälää, josta ostan täydennyksiä
ajatellen kotimatkaa. Polkaisen marketista jyrkkää alamäkeä kohti
Ruoveden laivarantaa toivoen, että satamassa oleva rantaravintola
olisi ovensa aukaissut. Ovet olivat kuitenkin visusti lukitut. Jään
kuitenkin istumaan rannassa olevalle penkille nauttien virvokkeita,
evästäen ja musiikkia kuunnellen. On yllättävän lämmin,
tarkenen istua shortseissa ja T-paidassa. Mieleni täyttyy mielihyvän
tunteilla. Lokit huutavat takanani olevalla järvellä.
Eväät
nautittuani ja virvokkeita maisteltuani päätin polkea katsomaan
vielä Runebergin lähdettä. Tarina kertoo, että J.L.Runeberg,
asuessaan Ruovedellä kotiopettajana, istuskeli joskus lähteen
reunalla haaveilemassa. Siellä hän kirjoitti Lähteellä-laulun
alkuperäiset ruotsinkieliset sanat. Itse en niin herkkiin aatoksiin
päässyt ja suuntasinkin takaisin laivarantaan istuskelemaan,
ennen kuin suuntasin takaisin kohti Orivettä.
Paluumatkan
polkaisin samaa reittiä lähes suoraan Orivedelle. Siikanevan
maisemissa pysähdyin juomaan ja hetkeksi istuskelemaan. Päästyäni
lähelle Oriveden kaupunkia, tunsin päässäni kovaa kihelmöintiä
ja ihoani alkoi särkemään. Pysähdyin ja tunsin kuinka suora
auringonpaiste kupoliini oli saanut päälakeni palamaan. Loppumatkan
joudun polkemaan huppu päässä, sekin teki silti kipeää.
Viimeiset 25km oli epämukavaa polkea jatkuvan poltteen takia.
Aurinko alkoi laskemaan ja ilma viilentymään mitä lähemmäksi
kotia pääsin. Kotona, olo oli hyvä vaikka lopun pieni takaisku
edelleen päässäni tuntui. Route 66 matkalle tuli pituutta
rauhallisesti polkien 117.8km, 7 tuntia 20 minuuttia. Yöllä uni
maittoi.
0 kommenttia